tiistai 12. elokuuta 2014

Am I back?

Mistähän sitä aloittas, tai siis jatkais :D Näin puolen vuoden tauon jälkeen on ehtinyt asiat muuttua, ja PALJON! Asun edelleen kotona ja harrastan edelleen tanssia. Muuten sit elämä onki menny aika uusiks. Hain viime keväänä Turun ammattikorkeeseen tanssinopettaja koulutukseen ja Helsinkiin Teatterikorkeeseen tanssijan koulutusohjelmaa. Kumpikaan ei tärpänny, mut sain mahtavan kesätyön! Ja nyt se onki pysyvä asia mun elämäs ja oon vakkari. Työskentelen siis Lidlissä. Oon tykänny ihan tosi paljon ja oon nyt ollu siellä jo kolme kuukautta. Ens keväänä ois kuitenkin tarkotus hakee taas opiskelemaan ja myös päästä.



31.5.2014 sain painaa valkolakin päähän. Se oli hieno ja haikee tunne. Monta vuotta on ystävä porukan kanssa tullut nähtyä ja nyt kesälläkin se on vähentynyt ehkä kertaan tai kahteen kuussa. Pojat lähti armeijaan, muutama opiskelemaan ja me loput teemme töitä tai nautimme vain vapaa-ajasta. Mutta ystävät pysyy! Kun näkee jutut jatkuvat siitä mihin viimeksi on jääty ja kaikki on aivan niinkuin ennenkin.

Minä pitämässä vastavalmistuneiden puhetta.



"Tämä kesä ei kuitenkaan ole verrattavissa muutamaan aikaisempaan kesään, sillä syksyllä meillä ei ole enää tuttua ja turvallista Rajamäen lukiota. Kuitenkin minusta tuntuu, että jokaisella meillä on edessä valoisa tulevaisuus. Uskon että vaikka nyt olemme hukassa, asiat kyllä selkeytyvät ajan kanssa. Itse ainakin tiedän jotakin mitä haluan elämältä, mutta tiedostan niiden saavuttamisen vaativan töitä."  Niinhän siinä kävi. En ole koskaan viettänyt tällaista kesää. Olen ollut suurimmaksi osaksi töissä ja pisin loma tänä kesänä oli 5 päivää. Viikko sitten alkoi myös tuntua haikealta se että koulu ei alakkaan nyt, niin kuin se on tehnyt viimeiset 12 vuotta. Muutamat ystävät lähtivät muille paikkakunnille opiskelemaan ja toiset jatkavat tai alottavat sen lukion jonka just lopetin. Uskon edelleen tohon lauseeseen että kaikilla on valoisa tulevaisuus, ainakin jos itse niin haluaa! Mun ajatukset siitä mikä on valoisa tulevaisuus on vähän ehkä muuttuneet. Kyllä tanssijaks ois kiva päästä, mutta mietin myös muita vaihtoehtoja :)
"Minun ja Jennan viesti tuoreille ylioppilaille onkin, että älkää itkekö koska se on ohi, vaan hymyilkää koska se on tapahtunut." Näin ainakin minä tein! Koko se päivä meni hymyillen ja nauraen, otin kaiken ilon irti siitä että oltiin yhdessä. Tiesin kumminkin että ens kertaan menis aikaa, ja tän kesän jälkeen varmaan vierähtää oikeesti pitkä aika. 



Kesä on vierähtäny tosi nopeesti ja on jännä aatella et koko vuos jatkuu samalla tavalla ku mun kesä on menny. Kesä on rakastuttanu mut mekkoihin! Mul on varmasti useemmin päällä mekko kun housut. Työn lisäks mun elämään kuuluu tietenkin tanssi ja nyt syksyllä Hyvinkäällä esitettävä musikaali.

"Maailma muuttuu ja mä muutun mukana, etsin etsin jos saisin parempaa"

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Osaankohan enää kirjottaa tänne mitään :D Aattelin vähä päivittää kuulumisii, ku yks stressin aihe ja ajan viejä eli kirjotukset on perjantaina ohi. Siihenhän sitten loppuuki koko koulu periaattees! Tuntu helpolta kertoo lähi kuukausien tapahtumista instagramiin lisätyillä kuvilla :)



Ensimmäinen mikä pisti silmään oli tietty penkkarit. Hello kittynä meni se päivä :D Moni ei hirveemmin ihmetelly miten oon päätyny tohon hahmoon xd JA sit toi mekko mul oli abi risteilyllä, mut siit ei ollu kyseiseltä illalta tollasta asukuvaa ni laitoin vanhan. Mekkohan on Cubuksesta, oisko ollu joku 20€, mut sit tein siit vähä erityisemmän ja ompelin kultasta ketjua tohon yläosaan :)


Seuraava juttu mikä pisti silmään oli ehdottomasti Liedon tanssitapahtuma. Muistoks Liedosta jäi ihana päivä tyttöjen kans, kokemusta ja 2.sija meiän sarjassa.

Tästä ei mulla ollu instagramissa, mutta ihana hetki parhaan ystävän, itsetehtyjen sushien ja valkoviinin kanssa :D 

Täytin tossa 9.maaliskuuta 19. Musta turha ikä ja siks unohinki juhlinnan ja biletyksen ja aattelin että oon vaikka vaan Tepan kanssa meillä tai niillä. Toisin kävi :D Vietin mun synttäreitä koko viikonlopun ajan. Eka perjantaina Tepalle, jossa ootti skumppa ja cupcaket ja mun synttärilahja. Sit lauantaiks noi oli järjestäny päivän sisältäen kaikkee mistä mä tykkään. Eli minä, Tepa ja Mimmi suunnattiin aamulla Helsinkiin, käveltiin ympäri keskustaa ja etittiin kirppareita :D Ja kyllähän niitä sit jossain vaiheessa löytykin. Sit päivällä Veikko ja Tapsaki liitty meiän seuraan. Vielä kierreltiin kirpparei ja kauppoi, sit Amarilloon syömään, sen jälkeen katsomaan suomalaista elokuvaa ihan siks et mä tykkään suomalaisist iha hirveesti ihan vaan siks et ne on suomalaisia :D Sitten vielä Hard Rock Cafe Helsinki testaukseen. Oli mahtavat drinkit ja sit käviki niin et ku mimmi mainitsi et oon synttäri sankari ni sain jätskiannoksen hullulla valoshowlla ja koko hard rock cafen laulamalla onnittelulaululla. Noi on niitä hetkiä ku saan olla iha et huhhuh kaikkee sitä tapahtuu ja koko päivä oli kyl niin sellanen et "vitsi rakastan näitä ihmisiä". Sunnuntainahan oli mun synttärit ihan kalenterinki mukaan ja sillon oli vuorossa äitin tekemät yllärit ja lahjat :D

Vähän asukuvia. Lila ja ruskea kauluspaita on kirppareilta ja molemmat makso sen 4€. Voi huomaa et oon vähä ihastunu kauluspaitoihin :D Must ne on nii helppoi, ku ei liian hienoi mut silti classy. Ja toi mekkohan on vanha, mut vetäsin sen tos sunnuntain päälle ku olin mun konfirmaatiossa. Oli ihan pakko taas mennä vaik yöpäivystäjänä vaan olin. 

Siinä nyt jotain kuluneilta kuukausilta. Paljon on kyl tullu shoppailtuu ;D Käytiin äitin kans Tallinnaski tos ja sielt tarttu mukaan lähinnä kenkii ja alkoholii, sit sain tuliaisinaki muutamat kengät. Kyllä kesä sais tulla! :D Mun ylppäri mekkoki valmistu! JÄIKS! Mut en haluu näyttää sitä ennen kyseistä päivää :D Nyt se pitäs laittaa piiloo ettei se ala näyttää tylsältä mun silmissä ku äiti niin ison vaivan näki!Kun kirjotukset on ohi ja mun päivis ei oo kun aikaa niin lupaan postailla! :*



torstai 16. tammikuuta 2014

niin kaunista

Hui että alkaa lähenee toi koulun loppu :D Nyt on penkkari puku hoidossa ;)  ulosheittobiisi valittu ja kaikki penkkareihi liittyvä suunnittelu alotettu! Sieltä se 13.2 jo tuleeki kohta :D Tänään päätin nauttii vähä tosta pakkaskelistä, tai ainaki sen kauneudesta :)




Emmä tästä kylmästä niin välitä, mutta nättiä on :) Mut meiän Sindi hullaantuu täysin :D 



Hyviä talvipäiviä jos ne nyt enää kauaa jatkuu!<3


tiistai 14. tammikuuta 2014

14.tammikuuta

Tätä aikaa näiden postausten välillä kuluu aina tää yli viikko vaikka kuinka yritän ja mieleen tulee monta kertaa, että tästä pitää kirjottaa nyt heti, se unohtuu aina! Raivostuttavaa! Haluisin kirjottaa useemmin, mutta nykyään kun sen tietokoneen kaivaa esiin vaan sillon kun aikaa postata, ni helposti aattelee että ehkä sitten huomenna. Nyt kuitenkin päätin tehdä kyseisen siirron ja kirjottaa :D


4.tammikuuta oltiin sukujuhlissa sukuloimassa häiden muodossa. Oli kyl tosi nätit häät! <3 Aww rakastan häitä viel enne viime vuotta olin ollu kerran häissä ja seki oli sillon ku olin itte morsiusneitona 3-vuotiaana :D Ihanaa ku nyt serkut sun muut alkaa olee tän ikäsii et ne alkaa menee naimisiin. Ja hääkutsuja vaan satelee! Ootan kyl sitä päivää ku saan ekan hääkutsun jonkun ystävän häihin ;)
Jouduin tos viime viikolla hyvästelee mun kanssa jo 12 vuotta yhteistä aikaa viettäneen karvaturrin, aij että on ikävä!<3

Treenit alko, mutta kuten kuvista huomaa aika kankeissa merkeissä :D Ei ees spagatti mee loppuun asti! Nyt nolottaa :D No ei eiköhän tää taas täst ku pääsee treenaamisen makuu ja alkaa toi venyttelyki taas maistuu :D


Mun muru täytti 19! En voi uskoo et meiän ikäluokka alkaa täyttää jo 19, se meinaa et vuoden pääst juhlitaan kakskymppisii! ;O Ei oo mullakaan enää hirveen kaukana toi 19, alle 2 kuukautta. Vietettiin siis Tepan synttäreitä Stadin Baarikärpäsessä. Ja oli kyllä taas niin kivaa! ;)

Tammikuusta on mennyt nyt puolet, mikä tarkoittaa sitten sitä että alle kuukauden päästä me lennetään ulos Rajamäen lukiosta! Mikä taas tarkottaa sitä että mun vuodet tääl loppuu.. Johan täs on joku 11 vuotta vaiheltua koulua tässä Rajamäen sisällä. Ja nyt sit täält on vähä pakko lähtee vetämään :D Emmä kyl tänne haluis jäädäkkää, mut tuntuuhan se oudolta. Ihan senki takii et tää porukka kans hajaantuu sit eripuolille Suomee tai koko maailmaa. Kerkeen itkee täst samast asiast viel niin monta kertaa enne sitä ku oikeesti erotaan eli lakkiaisii, mut se vaan on ehkä se haikein juttu täs! Onhan tässä kyllä tekemistä riittämiin et tuskin kerkee kauheesti muistaa kaikkii kauheuksii :O Ja muutenki miks miettii kaikkee tollasta surullista, ku oon taas pitkäst aikaa maailman onnellisin!<3

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Goodbye 2013, you were awesome

Aattelin koota vähän yhteen mun vuoden 2013 tapahtumia ja "kohokohtia" :D Ei sais muistella vanhoja, mut pakkohan se on tälleen vuoden 2014 ekana päivänä. Viime vuon tapahtu niin paljon kaikkee hienoo ja kivaa.

 Mun vuosi alkoi siis Thaimaassa

 Värjäsin hiukset taas mulle ehkä ominaisempaan eli vaaleaan väriin :)


 Tanssin wanhat ja alempi kuva wanhojen jatko asusta :)


 Musta tuli maaliskuussa täysikäinen

 Ja siitä alkoi myös vihdoin baarielämä :D 

Kävin muutamaankin ootteeseen laivalla :) Ulkomailla tuli käytyä vaan 
lähinnä Virossa.

Myös Summer up cruisella tuli kävästyy :)


 Cheekin jäähalli keikka tuli tsekattua Jennin, Pihlan ja Hannan kaa <3

 Alotin abivuoden ja juhlittii sataa aamuu yökkäreissä tietenki!

Pääsin meiän tanssikoulun kisaryhmään 



Kaiken tän lisäksi pidin hauskaa mun rakkaiden ystävien kanssa!<3:)

Vuosi vaihtu parhaan ystäväni seurassa!<3 Mitä muuta vois toivoo?!

Nyt on hyvä alottaa vuos 2014 ku viime vuos on käyty läpi! Tää vuos alko kyl mahtavasti! Ja tää päivä on tehny musta tosi onnellisen. Toivottavasti tää vuos jatkuu yhtä hyvin miten se on alkanukki! :D<3 

torstai 26. joulukuuta 2013

Tarviin sut kaks kertaa, nyt ja aina!

Päätin näin ennen vuoden vaihdetta julkasta postauksen mun parhaasta ystävästä Teresasta, koska nyt tulee 10 vuotta siitä ku tavattiin ekan kerran. Aattelin eka et kerron vaa vapaasti, mut sit löysin tälläsen kyselyn ja aattelin nyt ainaki aluks täyttää sen :)

1. Mikä on hänen nimensä?
>Teresa

2. Mikä on hänen toinen nimensä?
>Tiiän et tätä ei saa sanoo :D Nätit nimet on musta :3 

3. Milloin tutustuitte?
>Toisella luokalla, kymmenen vuotta sitten :) Olin vast tullu meiän kouluun kuukaus sitten ja sit Tepa tuli. Olin ollu parijonossa siihen asti aina yksin ja se lause mist ystävyys lähti oli: "Moi mä oon Jenna, oon sun pari uimajonossa!" Liikkistä<3

4. Missä?
>Koulussa siis :)

5. Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä?
>Tavallaan. Olinhan mä varmaan soikeena onnesta ku sain parin!<3

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
>Ainaki mitä sanomisist on ymmärtäny, ni pitää mua parhaana ystävänä ja korvaamattomana :)

7. Mitä ajattelet hänestä?
>Hän on mun paras ystävä <3 Korvaamaton apu, tuki ja turva! Ois vaikee kuvitella elämää ilman Tepaa! Ihminen kelle voi puhuu ihan kaikesta, hyvistä ku pahoistaki jutuista. Rakastan sitä enemmän ku omaa elämää!

8. Miksi pidätte toisistanne?
>Me ollaan aika samanlaisii ihmisinä. Voidaan puhuu kaikest ni kai siks sen ihmisen kaa on nii helppo olla. Sit ei mun tartte ku kattoo Tepaa ni se todennäkösesti tietää mitä tarkotan! Ja sit ollaan ku vanha aviopari et jatketaan toistemme lauseit :D 




9. Mikä on hänen..

-musiikkimakunsa?
No Tepa kuuntelee musiikkii aika laidast laitaan, toki sellanen raskas metallimusiikki jää pois :D JA nykyään on uponnu enemmä kai toi suomalainen urbaanimusiikki :) Varsinki Sini Sabotage ja Mikael Gabriel


-suosikkibiisinsä?
Taias olla täl hetkel joku Sinin biisi tai sit joku näist "meiän biiseist" niiku Jehu tai Pyrkiny vähentää tai Meijän äijii

-suosikkinäyttelijänsä?
Ryan Gosling on kaikkien suosikki ;) 

-suosikki bändinsä/artistinsa?
Sini Sabotage

-suosikkiruokansa?
Sellasii mitä nyt tykätää tehä niiku kaikki vegeruuat ja tortillat yms. Tepa ei syö puanst lihaa ni ei siis sitä :)

-suosikki alkoholijuomansa
Ehkä joku valkovenäläinen :)

-suosikkijäätelönsä?
Hei nyt tuli vaikee :o Kaikki varmaa kyl kelpaa :)

-suosikkituoksunsa?
Joku Bruno Banani :)

-huono tapansa?
Huono tapa hmm :o Onks tälläsii :D Ehkä liiallinen säästäväisyys ;) Mut okei toi auttaa kyl vähä munki liialliseen rahan käyttöön xdxd

-suosikkiradiokanavansa?
Yle X3M


10. Hän INHOAA..

-biisiä?
Kaikki nää uudet country hitit :D Niiku Pitbull Timber ja Avicii Hey brother 

-ruokaa?
Hmm sellaset paksut pihvit

-juomaa?
Jotkut sokerimehut ehkä? 

-julkimoa?
Kai tälläsii samanlaisii turhii julkkiksii ku mäki inhoon. 

-ihmistä?
Ainaki oon huomannu et niille Tepa osaa olla tosi vihanen pitkäänki ketkä jollai taval satuttaa mua!

-ääntä?
Ääni? Jaaa a :D 




11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
>Hmm varmaan noususta :o

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
>Joo Menesty, mut nii menestyis mun Tepaki jos se sinne eksyis <3

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
>No vastas se sit kumman tahansa ni sielt tulis kyl joku mahtava selitys miksi näin, ja sen jälkee mäki oisin varmaan taas samaa mieltä :D 

14. Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
> Riippuu päivästä, joskus on niitä päivii ku kaikki on vaa puoliks tyhjää

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
>Jaa a ekat varmaan joskus ala-asteel, mut ekat jotka mä muistan on yläasteelt. 

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?

>Kai se on paljonki romanttist kuullu ;3

17. Milloin hän itki viimeksi kanssasi?
>Ööö millohan se oli, mulla tuli tippa linssii ku vaihettii joululahjoi mut Tepa tais pysyy vahvana :D  Mut kyl mä tän syksyn aikan varmasti oon. 

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
>Sillon ku viimeks nähtii. Jos ollaan samas paikkaa ni harvoin meiltä nauruu puuttuu!

19. Mikä on hienointa, mitä hän on ikinä tehnyt?
>Aij niiku mulle? Yleisesti varmaan sellanen auttamisen halu on hienoo :) Mut kyl mulle hienoint on varmaan sellanen ku se puhuu niin kauniisti musta ja sen tunteista et alan vaa väkisin itkee

20. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
>Valitettavasti joskus marraskuus varmaan tai lokakuus ;(

21. Milloin hän on loukannut sinua?
>En mä kyllä hirvee mont kertaa muista ;o 

22. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
>Jos me jostai kinataa ni yleensä se on vaa jotain turha päiväst ja päättyy saman tien tai aika nopeesti, mut viimeks sellanen oikee "välirikko" oli keväällä 2012 ja seki oli mun vika ;(



23. Minkä väriset silmät hänellä on?
>Sellaset harmahtavat, vähä kai niiku siniharmaat 

24. Mitä hän inhoaa itsessään?
>Tällä hetkellä tuntuu että niin turhii asioita, niiku esim ulkonäköö. Mis ei todellakaa ois mitää inhottavaa! 

25. Mistä hän pitää itsessään?
>Tiiän et loppujen lopuks se osaa olla tyytyväinen itteensä :) Se pitää siit et osaa laulaa! 



26. Onko hänellä hyvät perhesuhteet?
>Sellaset normaalit :) 

27. Mistä asioista hän on riippuvainen?
>Kahvista se tuntuu nykyään tykkäävän aikas paljon :D 

28. Mitä hän osaa, mitä sinä et?

>Tepa on iha törkeen hyvä laulaa! Ja mä nyt en niinkää osaa :D Sit se osaa ottaa itteään niskast kii jos vaikks pitäs lukee kirjotuksii ja mä oon vaa sillee diidadii :D 

29. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
>Sunnuntaina :)

30. Mitä hän arvostaa sinussa?
>Kai mun luotettavuut ja rehellisyyttä

31. Mistä asioista olet hänelle kateellinen?
>Siit miten hyvä itsekuri Tepal on! Ja sit et se osaa pitää asiat järjestykses ja siististi!! 

32. Juoko hän?
>Ei ainakaa ikinä paljoo


33. Polttaako hän?
>Ei

34. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
>Sellasest et ei oo liian pyntätty jätkä :D 

35. Kumman hän valitsee
-kesä vai talvi? 
> Kesä
-pizza vai hampurilainen? > Pizza
-koira vai kissa? > Koira
-Kirka vai Danny? > Tota jaa a :D Heitän et Kirka
-Jessica vai Britney? > Britney?
-musta vai valkoinen? > hmm Valkonen
-rasavilli vai rauhallinen? > Rasavilli :D 
-tumma vai vaalea? > Tumma
-seksikäs vai söpö? > Seksikäs
-tatuoinnit vai lävärit? > Ei mielellää kumpaakaa, mut ei ainakaa tatuointei eli Lävärit
-lyhyet vai pitkät hiukset? > Pitkät
-Potterit vai Taru sormusten herrasta? > hmm Potterit? 




37. Millainen puhelin hänellä on?
> Samsung galaxy S2

38. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
> Joskus soiteltii vähä liikaaki mut nykyää tekstaillaa :)

39. Onko hän koskaan menettänyt jotain hyvin tärkeää?
> On

40. Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän?
> Puhuu suoraa, oli asia sit vaikee tai helppo

41. Onko hän ikinä aikonut kasvissyöjäksi?
> On jo 

42. Osako hän soittaa mitään instrumenttia?
> Pianoa osaa ja kitaraa kans jonku verra 

43. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
> Ollaan kyl puhuttu et ei iäl enää oo nii paljo välii, mut luulen kumminki et ei iha 10 vuot sentää

44. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
> On varmasti paljonkin

45. Mikä on hänen horoskooppi merkkinsä?
> Kauris 




46. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on?
> Musta

47. Minkä niminen hänen isänsä on?
> Timo

48. Omistaako hän messengerin?
> Tuskin sitä on enää kellää :D 

49. Lakkaako hän varpaankynsiään?
> Kesäsin varmaa ainaki :)

50. Mitä hänen pitäisi aina tehdä mutta hän ei ikinä jaksa/muista?
> Kai se aina jotain unohtaa :D Joskus unohtaa syödä joskus unohtaa mennä nukkuu :D 

51. Onko hän liian kiltti?
> Ehkä mulle, ku se aina jaksaa mun kiukutteluu :D

52. Pystyykö hän hillitsemään itseään?

> Pystyy hyvinkin!

53. Onko hän hyvä rahankäyttäjä?
> On! Kadehdittavan hyvä...

54. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
> Kaikki tälläset ihme sanat mitä muutenki meiän kaveriporukka suoltaa :D 

55. Luottaako hän sinuun täydellisesti?
> Uskoisin ;o

56. Mikä on hänen erikoistaitonsa?
> LAULU!

57. Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
> Ei

58. Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
> Ei 

59. Mikä oli hänen ensimmäisen ihastuksensa nimi?
> En tiiä onks se ollu ihastunu jo enne ku tavattii ;o Todennäkösesti

60. Mitä lemmikkieläimiä hän on omistanut?
> Kissoja, koiria, kaloja kai, kotiloita

61. Onko hän ikinä lyönyt ketään?
> Kai se joskus on läpäl huitassu :D 

62. Rakastatko häntä?
> Nyt ja aina!<3:*


Toivottavasti paras ystäväni lukee tän sillä seuraavan jutun taitaa ymmärtää vain hän!
Tarviin sut kaks kertaa NYT
                                   &
                                AINA